Ajatuksia Yksinäisyydestä
Istun itsekseni omassa huoneessani koneen äärellä
vapunaattona valittaen tylsyyttä. Kaikki muut tuntuvat olevan
jossain, enkä itse keksi tekemistä. Onko tämä tylsyyttä vai yksinäisyyttä?
Kenties molempia? Tylsyyteni sai minut kuitenkin pohtimaan, mitä yksinäisyys
todellisuudessa on. Ensin olisi kuitenkin palattava takaisin edellisessä
tekstissäni ”Ajatuksia taulusta” kertomaani kiusaamiseen.
Mainitsin,
että kiusaaminen oli tehnyt minusta epävarman ihmisen. Tämä ei itsessään sano,
että olisin yksinäinen. Toisaalta epävarmuus voi johtaa siihen, ettei uskalla
tuoda itsestään kaikkea esille ja näin joutuu viettämään iltojaan yksin. Mutta
onko yksin olo yksinäisyyttä? Voiko yksinäisyyden muotoja olla monia? Yksinäisyys
on kenties jokaiselle henkilökohtainen asia. Jokainen käsittää yksinäisyyden
omalla tavallaan. Mikä on sitten minun käsitykseni yksinäisyydestä?
Minun
oma käsitykseni yksinäisyydestä on kahdenlaista. Toinen on sitä, että istut
päivästä toiseen itseksesi kotona, kun taas toinen on sitä, että sinulla ei ole
varsinaisesti ketään kenelle kykenisit suoraan puhumaan omista asioistasi. Tarkoitan
todella henkilökohtaisia asioista kertomista ilman pelkoa siitä, että sitä
kerrottaisiin eteenpäin. Toisin sanottuna, toinen yksinäisyyteni on
luottamuksen puute. Voinen todeta, että olen tunnistanut nämä molemmat
itsessäni. En tietenkään viittaa siihen, etteivätkö ympärilläni olleet ihmiset
olisi luottamuksen arvoisia, vaan siihen, että oma kykyni luoda luottamus toiseen
oli heikko.
Kun
mietin, mistä luottamukseni romahti, on sitä vaikeaa huomata. Tietenkin selvää
on se, että se on kiusaamisen syytä. Mutta mikä kiusaamisessa sai minun
luottamukseni romahtamaan? Minuun kohdistunut kiusaaminen oli pääasiassa verbaalista.
Päivisin kuullut sanat olivat homo, gootti ja rasvaletti. Homo nimitys on
ilmiselvää, se on ollut aina vieras asia ihmisille, etenkin lapsille, jotka
eivät ymmärrä, mitä on seksuaalisuus. Tuohon aikaan katsoin ylös veljeäni, joka
on mm. thrash-metallin kuuntelija, tykästyin myös itse musiikkityyleihin
ja aloin pukeutua tummiin vaatteisiin. Toisaalta toinen syy sille oli, että
puberteettini oli alkanut, enkä halunnut näyttää hikoiluani. Rasvaletti on
lähes itsestään selvyys jo tässä vaiheessa. Minulla oli pitkä tukka, joka
rasvoittui todella helposti lähes yössä, joten tästä sain nimityksen
rasvaletti.
En
ole tähän mennessä löytänyt syytä, miksi luottamukseni puhua asioista romahti.
Voisin olettaa kyseen olleen siitä, että pelkäsin kaiken kertomani olevan
hyljeksittävää eli, että sille naurettaisiin. Kenties en koskaan edes ehtinyt
kehittää kykyä kertoa asioistani. Tämä on jonkin verran ristiriidassa
teini-ikäiseen minääni, joka kuitenkin kertoi helposti asioistaan ja
tunteistaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettenkö olisi ollut
yksinäinen.
Edellistä
väittämääni on vaikeaa selittää. Pystyin kertomaan asioistani satunnaisille
henkilöille, kävin ulkona lähes joka ilta sekä minulla oli kavereita. Mitä
sitten tarkoitan? Vaikka minulle oli helppoa puhua asioistani, niin en koskaan
luonut täydellistä luottamusta keneenkään. Muistutan lukijaa, että tämä oli
täysin minussa itsessäni, eikä siihen silloin vaikuttaneet ulkoiset tekijät.
Kykenin kuitenkin tunnistamaan henkilön, johon olisi helppo luottaa ja kenestä
tiesin kehen voin luottaa, mutta en kuitenkaan siihen kyennyt. Tämä voisi olla
selvä merkki siitä, että en koskaan saanut mahdollisuutta luoda
luottamussidettä perheeni ulkopuoliseen henkilöön, kun sosiaalinen kasvuni oli
alkamassa nuorempana.
Yksinäisyyteni
siis jatkui kavereista ja menoista huolimatta. Minulla tuli ja meni niin
sanottuja ”teinisuhteita”, joiden pohjalla hyvin pitkälti oli
kokeilunhaluisuus. Näistä suhteista ei siis kehkeytynyt minulle
luottamussidettä. Tähän asti on siis selvää, että en ole kyennyt luomaan
luottamuksellista suhdetta tähän asti. Suhdetta ihmiseen, jossa itse olisin
kykeneväinen täysin avoimeen puhumiseen. Mainittakoon, että viimeaikoina olen
saanut luotua pari sellaista suhdetta, niin uutta, kuin vanhaakin. Kiitos
teille.
Olen
siis siinä vaiheessa, että tiedän syyn olleen kyvyttömyydestä luottamuksen
luomiseen. Minkälaista luottamusta siis olen hakenut ihmisistä. Tietenkin
hänelle on pystyttävä puhumaan niin iloista kuin suruista, tärkeistä ja
vähemmän tärkeistä asioista. Luottamukseenhan kuuluu myös toisen tunteisiin
myötäily ja niiden hyväksyminen. Ihminen johon voi luottaa kykenee näyttämään,
että hän kuuntelee pyyteettömästi, eli hän ei vaadi suoranaisesti, että sinä
kuuntelisit häntä. Toki luottamussuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta, joten
toisen osapuolen kuuntelu kuuluu asiaan. Huomaan, että nämä asiat kuvastavat
todella läheistä ystävää tai parisuhdekumppania.
Olen nyt onnistunut kuvaamaan luottamuksen,
mutta mihin jäikään yksinäisyys? Se katosi, kun kerroin luottamuksesta.
Viimeaikoina luomieni luottamussuhteiden ansiosta tunnen kykyä päästä yli minua
pitkään vaivanneesta yksinäisyydestä. Yksinäisyydestä, joka on ollut itsensä
kanssa oleskelua ja omien tunteidensa ja asioidensa sisällä pitämistä. Haluan
vielä kerran kiittää, mutta en vain niitä, joihin olen saanut luotua
luottamussuhteen viimeaikoina. Vaan kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet tukenani
vuosien varrella, perhettäni, ystäviäni sekä muutamia tuntemattomia, joiden
kanssa olen jutellut netin välityksellä. Kiitos
Nuudom
1.5.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti