Ajatuksia
ilosta ja surusta
Katsoessani
ulos ikkunasta auringonlaskua vastarannan mäntyjen latvoissa ja kuunnellen Gary
Julesin Mad World kappaletta pohdiskelen kulunutta päivääni. Väistämättäkin
mielessäni painaa jälleen kerran yksinäisyyden tunne, vaikka kävinkin tänä
päivänä parin kaverini kanssa grillaamassa. Pohdiskelen, kuinka yksinäisyyden
tunne tuo samalla mukanaan surun ja masentuneen mielentilan, jotka saavat oman
mielen kieltämättäkin haikeaksi. Kun katseeni siirtyy puiden latvoista
tietokoneeni ruudulle herää mieleeni kysymys ”miksi on surua?”
Kysymys kuulostaa alkuun
todella suurelta ja lähes mahdottomalta selittää, mutta aikomuksenani on
kuitenkin saada jokin selko asialle, jotta saisin unta tänä iltana. Surua ja
sen syytä pohdiskellessani tulee mieleeni kaikki kerrat, kun olen ollut
surullinen, mutta myös ne kerrat, kun olen ollut iloinen. Tällä hetkellä
tajuan, kuinka suru ja ilo ovat toistensa vastakohtia. Yksiselitteisesti ilman
surua ei olisi iloa. Miksi näin on? Minkä takia suru ja ilo kulkevat käsikkäin,
vaikka ne ovatkin täysin vastakkaisia asioita keskenään?
Vastakohtia
pohdiskellessani pyrin samalla selittämään itselleni, vasta esittämiäni
kysymyksiä. Vastakohdista mieleeni tuli myös vastapaino. Jokainen asia, joka
halutaan saada tasapainoon, tarvitsee vastapainon, samassa totean, että vastaus
todellakin voisi olla tasapaino. Ilo ja suru ovat toistensa vastapainoja ja
luovat tasapainon keskenään. En kuitenkaan vielä pääsyt siihen, miksi ilman
surua ei olisi iloa. Pohtiessani vastausta kysymykseen, tulee mieleeni
maailmassa kenties yleisempänä pidettyä tasapainoa Jin ja Jang.
Tasapaino on asia, joka on
ympärillämme jatkuvasti, mutta emme välttämättä kykene tiedostamaan asiaa.
Jinin ja Jangin tasapainon periaatteena on toisiaan täydentävät asiat, kuten
esimerkiksi kaksi toistaan rakastavaa ihmistä. Samalla tavalla ilo ja suru
täydentävät toisiaan. Jos iloa ei olisi, emme kykenisi määrittelemään surua,
sillä silloin sillä ei olisi vastakappaletta. Toisinsanottuna suru ilman iloa
olisi neutraali mielentila, sama toimii toisinpäin. Ilman surua emme kykenisi
kokemaan iloa.
Surua pohdiskellessani
tajuan, että niin kuin surulla ja ilolla on keskenään tasapaino, olisi se
oltava surun ja ilon kantajallakin. Kun koemme surua, tarvitsemme jonkun, joka
kykenisi piristämään meitä. Ja kun olemme iloisia, tarvitsemme jonkun joka
palauttaa meidät maanpinnalle, jotta emme tekisi esimerkiksi lupauksia, joita
emme kykene pitämään. Tämä tuo minut takaisin yksinäisyyden äärelle. Henkilö,
joka kokee olevansa yksinäinen, tarvitsee jonkun, joka saa hänet tuntemaan
rakastetuksi ja tuo läheisyyden tunnetta. Itse yksinäisenä ihmisenä toivon,
että joskus tapaan sellaisen henkilön, joka kykenee tuomaan elämääni tasapainoa
niin surussa, kuin ilossa.
Nuudom 28.6.2015