Ajatuksia Kasvusta

AJATUKSIA KASVUSTA

Marraskuinen ilta, ulkona pimeni jo neljän aikaan ja sen lisäksi tänään on ollut sadepäivä. Tavallisesti tällaisena päivänä, kun työpäivänä on riittänyt paljon tekemistä ja olen noussut kuudelta, olisin todella uupunut. Vaan tänään huomasinkin, ettei asia olekaan niin. Olen pirteä, sade ei haittaa, enkä ärsyynny niin helposti kuin ennen.

     Olen siirtynyt valmistumiseni jälkeen vuoden kestävään siviilipalvelukseen, mikä tarkoittaa sitä, että teen töitä seuraavan vuoden verran. Töihin siirtyminen jännitti minua. Pohdin miten jaksan, kun kerran joudun tekemään oikeaa työtä. Taustalla siis kummitteli aiemmin mainitsemani luulo siitä, että minuun iskisi ”syysmasennus”.  Valon vähyys ja etenkin lumen puute saavat useat melankolisiksi tähän aikaan vuodesta. Tällä kertaa ei kuitenkaan minun kohdallani ollut niin. Miksi?

    Suoraan sanottuna työvuoteni ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Koin muutaman vastoinkäymisen, mutta avaamalla suuni ja kertomalla oman mielipiteeni, olen päässyt työhön, jota jaksan tehdä. Mikä sitten sai minut avaamaan suuni? Mistä kaivoin rohkeuden ilmaista mielipiteeni, tunteeni ja totuuden itsestäni? Mikä saa ihmisen kasvamaan henkisesti puolessa vuodessa niin valtavasti kuin minäkin olen kasvanut? 

     19. Tammikuuta 2015 avasin Wordin ja aloin kirjoittamaan. Tekstissä pohdin voiko Facebookin tykkäyksiä verrata oikeaan ihmiskontaktiin. Tekstissä mainitsin omasta huonosta itsetunnostani ja ennakkoluuloista muita kohtaan; toin siis osan itsestäni esille ja myös itseni eteen. Sen jälkeen olen kirjoittanut kahdeksan eri tekstiä joista jokainen käsittelee jollain tavalla itsetuntoa sekä itsetuntemusta. Tekstien avulla olen kyennyt näyttämään todellisen itseni, en pelkästään itselleni vaan myös kaikille, jotka teksteihini törmäävät. 

     Mitä siis tarkoitan todellisen itseni näyttämisellä? Aiemmista teksteistä on ilmennyt, että olen ollut elämäni aikana yksinäinen. Yksinäisyys on tuonut minusta sekä hyviä, että huonoja asioita esille. Se kuitenkin pakotti minut viimein pohtimaan itseäni ja esittämään itselleni kysymyksen: kuka minä olen? Tämä kysymys oli avain kaikkien näiden tekstien kirjoittamiseen. Pyrin selvittämään itselleni kuka minä olen. 

    En kuitenkaan koskaan osannut kuvitella, että toisin itseni esille niinkin radikaalisti kuin kirjoittamalla siitä nettiin. Toki se on todella yleistä nykyaikana, mutta ihmiselle, jolla on huono itsetunto, se on suuri asia. Aiemmin olin sulkenut kaikki nämä piirteet itsestäni ja yhtäkkiä toinkin kaiken esille kertaheitolla. Mikä sai minut tekemään näin? Kenties olin saanut tarpeekseni siitä yksinäisyydestä, mitä koin. Miksi sitten päätin kirjoittaa näistä asioista? Enkö olisi vain voinut puhua jollekulle asioistani? 

      Teksteistäni selviää, että minulla on ollut suuri luottamuspula. En kyennyt todella luottamaan lähes kehenkään ihmiseen, edes läheisiini. Pelkäsin, että joutuisin naurunkohteeksi. Sen takia kirjoittaminen oli minulle helppo tapa tuoda itsessäni pelkäämäni asiat eteeni. Lukiessani kirjoituksiani ne tulivat entistä todellisimmiksi minulle ja kykenin siten kohtaamaan ne. Kirjoituksien julkaisuiden idean takana oli tuoda esille niitä asioita myös muille, joilla on samanlaisia hankaluuksia kuin minulla on ollut.

     Takaisin nykyhetkeen. Kirjoitan yhdeksättä tekstiäni ja peilaan itseäni n. kuusi kuukautta taaksepäin. Olen kasvanut henkisesti (kenties vähän fyysisestikin vyötäisiltä) ihmisenä ja kykenen tuomaan itseäni paremmin esille juuri sellaisena kuin olen. Olen siis aikaisempaa vapaampi omista ajatuksistani. En jää koukkuun huonoihin ajatuksiin omasta itsestäni, vaan nautin niistä hetkistä mitä minulla on elämässäni tällä hetkellä. Tuomalla itseni esille ja peilaamalla itseäni, minusta on tullut ihminen, joka jaksaa. Jaksaa yrittää eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta ja nauttii eteen tulevista asioista mahdollisimman hyvin.

   Omaan jaksamiseen liittyy paljon asioita, niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Näiden asioiden tasapainossa pito on hankalaa, mutta se ei tarkoita, että yrittämisestä kannattaisi luopua. Elämä on tasapainottelua, mutta mitä enemmän sitä harjoittelee, sitä paremmin sen osaa ja sitä helpommaksi se tulee. Kirjoitteluni avulla pystyin korjaamaan itsestäni osan, joka esti minua kasvamasta henkisesti. Elämässä on toki muitakin tapoja eheyttää itseään ja tuoda itseään esille, kuin kirjoittaminen. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei mene itseään piiloon. Eheytymisen jälkeen on siis myös itse jäätävä tulkitsemaan teostaan ja sen kautta itseään, siten sinäkin hyödyt siitä parhaiten.

Nuudom 10.11.2015

      

---

Ajatuksia Onnellisuudesta

                                                 Ajatuksia Onnellisuudesta

Elokuu  13. Kello: 23:00.

Kuuntelen musiikkia koneeltani, minulle herää tunne kirjoittaa. En kuitenkaan tiedä, mistä haluaisin kirjoittaa. Kuuntelen musiikkia hieman pidempään ja selaan kyseisen kappaleen kommentteja. Huomaan paljon surua ja masennusta, kappaleen on tarkoitus olla rauhoittava, mutta tuokin esiin surullisuuden tunteen. Päätin sulkea videon ja huomasin, kuinka hiljaista tuli. Katsoin ympärilleni ja tajuan, kuinka kosteaa huoneessani oli, sillä olin aikaisemmin päivällä pessyt pyykkiä ja ne olivat kuivamassa huoneessani.

                      Huoneen lämpö ja pyykistä tullut kosteus tekivät huoneen ilmasta nihkeän. Ajattelin siis avata parvekkeen oven ja mennä ulos hengähtämään. Katsoessani läheiselle lammelle, huomaan, että on ensimmäinen viileä ilta. On myös niin pimeää, että hädin tuskin erotan lampea. Kohta alan kuulla musiikkia kadulta, joku pyöräilee ohitse ja samalla kuuntelee kappaletta puhelimestaan. Pohdin, että hänelle tulee varmaan hyvä olo, kun saa kuunnella haluamaansa kappaletta. Mieleeni herää kysymys, ”Mistä minulle tulee hyvä olo?”

                      Tämän kysymyksen tarkoitus ei ole kuitenkaan laittaa minua pohtimaan niitä asioita, jotka täyttävät perustarpeitani, kuten syöminen, pesulla käynti tai liikunta. Samalla rajautuvat pois harrastukset, kuten piirtäminen ja rumpujen soitto, sillä ne täyttävät tarvetta olla luova. Mikä sitten tuottaa minulle todellista hyvää oloa? Minun täytyy ilmeisesti muotoilla uudelleen kysymystäni, vaikkakin sen jälkeen se tuo esille todella monia tekijöitä, mutta pyrin rajaamaan sen samalla tavalla. Uusi kysymykseni kuuluukin ”Mikä tekee minut onnelliseksi?”  Esittämäni kysymys onkin asia, jota on pohdittu aikojen saatossa kaikenlaisista näkökulmista ja eri aatteiden puolesta. Monissa paikoissa on siis kuitenkin kyetty selittämään, mikä tekee onnelliseksi ja mitä onnellisuus on.

 Vaikka onnellisuutta on kyetty selittämään alueittain, eivät vastaukset olleet universaaleja, eli ne poikkeavat toisistaan maailmanlaajuisesti. Suomessa asiaa on pyritty selittämään tilastotiedoittain ja tästä onkin tehty kyselyitä. Muistan lukeneeni yhden kyselyistä ja tämä pyrki rajaamaan onnellisuutta seuraavilla asioilla: rahatilanne, ihmissuhteet, työt, sosiaalinen verkosto ja oma hyvinvointi. Toki nämä kaikki korreloivat keskenään jollain lailla, ja sen takia ne muodostavatkin yhden ison konseptin. Minun on kuitenkin poisluettava kaksi näistä, sillä toinen ei koske varsinaisesti omaa elämääni, ja toisella on minulle vähemmän merkitystä, kuin tarvetta. Tämä siis sulkee pois työn, sekä rahatilanteen. Jäljelle jäävät ihmissuhteet, sosiaalinen verkosto sekä oma hyvinvointi, näiden kolmen odottaisin kenties muodostavan minulle kuvan siitä, mikä tekee minut onnelliseksi.

                       Tämän hetkinen elämäntilanteeni kertoo minulle, että minulla tarpeeksi hyvä sosiaalinen verkosto, johon pystyn turvautumaan hädän tullen. Hyvä sosiaalinen verkosto on yksi oman hyvinvointini turvaavista tekijöistä. Minulla on myös mahdollisuus omiin harrastuksiini ja minulla on henkilöitä, joille voin puhua. Ihmissuhteet poikkeavat sosiaalisesta verkostosta niin, että se kertoo, millaiset suhteet minulla on lähipiiriini. Ja tämän hetkisten suhteiden perusteella, minulla menee hyvin. Kolme kohtaa täytetty, omalla mittapuullani kriteerit täyttyvät. Mutta onko tämä onnellisuutta?

                      Jos puhun totta, nämä kolme asiaa tekevät minusta tyytyväisen elämääni. Ne ovat asioita, jotka helpottavat elämääni ja siihen liittyviä ongelmia. Mutta ne eivät tee minusta onnellista. Mikä siis tekee minusta onnellisen? Olen päätynyt samaan kysymykseen. Olisiko kysymykseen vaikeampi vai helpompi vastaus? Mikä tekee ylipäätään ihmisestä onnellisen?

                      Tultuani samaan pisteeseen, olisi minun oikeasti pohdittava, mitä onnellisuus on. Onko se tosiaan sitä, että olisit tyytyväinen elämääsi, vaiko tulisiko onni jostain syvemmältä ja sen vain tietäisi, kun on onnellinen. Edellinen tekstini ”Ajatuksia Ilosta ja Surusta” pohti sitä, mistä tasapaino ihmisen elämässä tulee. ja mitä tasapaino oikeastaan on. Olisiko tuo sisäinen tasapaino avain onneen? Jos on, niin onko siis rakkaus onnellisuutta?

                      Pohdittuani kysymyksiäni jonkin aikaa, tulin siihen tulokseen, että ”kyllä, rakkaus on onnellisuutta, mutta eiväthän kaikki rakastu. Onko onnellisuus moninaista?” Tämä tuo minut takaisin siihen, mitkä tekijät tekevät onnelliseksi. Itselleni henkilökohtaisesti onnellisuus on sitä, että minulla on joku, kenelle voin olla täysin oma itseni, jolle voisin olla sellainen henkilö, jota en uskaltaisi näyttää kenellekään muulle. Samalla se henkilö olisi minulle turva, tuki, ilo ja järki. Henkilö siis pitäisi minut tasapainossa, mutta samalla tämä henkilön ilo toisi minulle iloa, sillä olen huomannut olevani onnellinen, kun minulle rakas henkilö voi hyvin. Voikin nyt siis ilolla todeta, että olen todellakin löytänyt kuvailemani henkilön. Henkilön, jolle voin olla niin oma itseni, kuin vain suinkin voin. Millainen sitten todella olen? Se on minun ja kyseisen henkilön välinen asia. 

Nuudom 13.8.2015

Ajatuksia ilosta ja surusta

Ajatuksia ilosta ja surusta

Katsoessani ulos ikkunasta auringonlaskua vastarannan mäntyjen latvoissa ja kuunnellen Gary Julesin Mad World kappaletta pohdiskelen kulunutta päivääni. Väistämättäkin mielessäni painaa jälleen kerran yksinäisyyden tunne, vaikka kävinkin tänä päivänä parin kaverini kanssa grillaamassa. Pohdiskelen, kuinka yksinäisyyden tunne tuo samalla mukanaan surun ja masentuneen mielentilan, jotka saavat oman mielen kieltämättäkin haikeaksi. Kun katseeni siirtyy puiden latvoista tietokoneeni ruudulle herää mieleeni kysymys ”miksi on surua?” 

                      Kysymys kuulostaa alkuun todella suurelta ja lähes mahdottomalta selittää, mutta aikomuksenani on kuitenkin saada jokin selko asialle, jotta saisin unta tänä iltana. Surua ja sen syytä pohdiskellessani tulee mieleeni kaikki kerrat, kun olen ollut surullinen, mutta myös ne kerrat, kun olen ollut iloinen. Tällä hetkellä tajuan, kuinka suru ja ilo ovat toistensa vastakohtia. Yksiselitteisesti ilman surua ei olisi iloa. Miksi näin on? Minkä takia suru ja ilo kulkevat käsikkäin, vaikka ne ovatkin täysin vastakkaisia asioita keskenään?

                      Vastakohtia pohdiskellessani pyrin samalla selittämään itselleni, vasta esittämiäni kysymyksiä. Vastakohdista mieleeni tuli myös vastapaino. Jokainen asia, joka halutaan saada tasapainoon, tarvitsee vastapainon, samassa totean, että vastaus todellakin voisi olla tasapaino. Ilo ja suru ovat toistensa vastapainoja ja luovat tasapainon keskenään. En kuitenkaan vielä pääsyt siihen, miksi ilman surua ei olisi iloa. Pohtiessani vastausta kysymykseen, tulee mieleeni maailmassa kenties yleisempänä pidettyä tasapainoa Jin ja Jang. 

                      Tasapaino on asia, joka on ympärillämme jatkuvasti, mutta emme välttämättä kykene tiedostamaan asiaa. Jinin ja Jangin tasapainon periaatteena on toisiaan täydentävät asiat, kuten esimerkiksi kaksi toistaan rakastavaa ihmistä. Samalla tavalla ilo ja suru täydentävät toisiaan. Jos iloa ei olisi, emme kykenisi määrittelemään surua, sillä silloin sillä ei olisi vastakappaletta. Toisinsanottuna suru ilman iloa olisi neutraali mielentila, sama toimii toisinpäin. Ilman surua emme kykenisi kokemaan iloa. 

                      Surua pohdiskellessani tajuan, että niin kuin surulla ja ilolla on keskenään tasapaino, olisi se oltava surun ja ilon kantajallakin. Kun koemme surua, tarvitsemme jonkun, joka kykenisi piristämään meitä. Ja kun olemme iloisia, tarvitsemme jonkun joka palauttaa meidät maanpinnalle, jotta emme tekisi esimerkiksi lupauksia, joita emme kykene pitämään. Tämä tuo minut takaisin yksinäisyyden äärelle. Henkilö, joka kokee olevansa yksinäinen, tarvitsee jonkun, joka saa hänet tuntemaan rakastetuksi ja tuo läheisyyden tunnetta. Itse yksinäisenä ihmisenä toivon, että joskus tapaan sellaisen henkilön, joka kykenee tuomaan elämääni tasapainoa niin surussa, kuin ilossa.

Nuudom 28.6.2015