Ajatuksia ilosta ja surusta

Ajatuksia ilosta ja surusta

Katsoessani ulos ikkunasta auringonlaskua vastarannan mäntyjen latvoissa ja kuunnellen Gary Julesin Mad World kappaletta pohdiskelen kulunutta päivääni. Väistämättäkin mielessäni painaa jälleen kerran yksinäisyyden tunne, vaikka kävinkin tänä päivänä parin kaverini kanssa grillaamassa. Pohdiskelen, kuinka yksinäisyyden tunne tuo samalla mukanaan surun ja masentuneen mielentilan, jotka saavat oman mielen kieltämättäkin haikeaksi. Kun katseeni siirtyy puiden latvoista tietokoneeni ruudulle herää mieleeni kysymys ”miksi on surua?” 

                      Kysymys kuulostaa alkuun todella suurelta ja lähes mahdottomalta selittää, mutta aikomuksenani on kuitenkin saada jokin selko asialle, jotta saisin unta tänä iltana. Surua ja sen syytä pohdiskellessani tulee mieleeni kaikki kerrat, kun olen ollut surullinen, mutta myös ne kerrat, kun olen ollut iloinen. Tällä hetkellä tajuan, kuinka suru ja ilo ovat toistensa vastakohtia. Yksiselitteisesti ilman surua ei olisi iloa. Miksi näin on? Minkä takia suru ja ilo kulkevat käsikkäin, vaikka ne ovatkin täysin vastakkaisia asioita keskenään?

                      Vastakohtia pohdiskellessani pyrin samalla selittämään itselleni, vasta esittämiäni kysymyksiä. Vastakohdista mieleeni tuli myös vastapaino. Jokainen asia, joka halutaan saada tasapainoon, tarvitsee vastapainon, samassa totean, että vastaus todellakin voisi olla tasapaino. Ilo ja suru ovat toistensa vastapainoja ja luovat tasapainon keskenään. En kuitenkaan vielä pääsyt siihen, miksi ilman surua ei olisi iloa. Pohtiessani vastausta kysymykseen, tulee mieleeni maailmassa kenties yleisempänä pidettyä tasapainoa Jin ja Jang. 

                      Tasapaino on asia, joka on ympärillämme jatkuvasti, mutta emme välttämättä kykene tiedostamaan asiaa. Jinin ja Jangin tasapainon periaatteena on toisiaan täydentävät asiat, kuten esimerkiksi kaksi toistaan rakastavaa ihmistä. Samalla tavalla ilo ja suru täydentävät toisiaan. Jos iloa ei olisi, emme kykenisi määrittelemään surua, sillä silloin sillä ei olisi vastakappaletta. Toisinsanottuna suru ilman iloa olisi neutraali mielentila, sama toimii toisinpäin. Ilman surua emme kykenisi kokemaan iloa. 

                      Surua pohdiskellessani tajuan, että niin kuin surulla ja ilolla on keskenään tasapaino, olisi se oltava surun ja ilon kantajallakin. Kun koemme surua, tarvitsemme jonkun, joka kykenisi piristämään meitä. Ja kun olemme iloisia, tarvitsemme jonkun joka palauttaa meidät maanpinnalle, jotta emme tekisi esimerkiksi lupauksia, joita emme kykene pitämään. Tämä tuo minut takaisin yksinäisyyden äärelle. Henkilö, joka kokee olevansa yksinäinen, tarvitsee jonkun, joka saa hänet tuntemaan rakastetuksi ja tuo läheisyyden tunnetta. Itse yksinäisenä ihmisenä toivon, että joskus tapaan sellaisen henkilön, joka kykenee tuomaan elämääni tasapainoa niin surussa, kuin ilossa.

Nuudom 28.6.2015